Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Kuopio | Tuoreimmat uutiset
Viewing all 12258 articles
Browse latest View live

Savonian säästöt purevat jo nyt - osa ensi vuoden henkilöstövähennyksistä jo tehty

$
0
0

Savonia-ammattikorkeakoulun säästötavoite ensi vuodelle on tarkentunut aiemmasta. Kuntayhtymän ensi vuoden säästötarpeeksi on arvioitu aiemmin neljä miljoonaa euroa, mikä tarkoittaisi laskennallisesti noin 70 henkilötyövuoden vähentämistä.

Kuntayhtymä on kuitenkin vähentänyt väkeä jo tämän vuoden aikana. Jo päättyneet työsuhteet ovat olleet yt-neuvottelujen tuloksena päättyneitä palvelussuhteita, päättyneitä määräaikaisuuksia sekä eläkkeelle siirtymisiä.

Näiden vähennysten arvioitu vaikutus on runsaat 30 henkilötyövuotta. Uuden ennusteen mukaan Savonia-ammattikorkeakoulun säästötarve ensi vuodelle on vajaat kaksi miljoonaa euroa.

Ammattikorkeakoulun yhtymähallitus päätti keskiviikkona yt-neuvottelujen aloittamisesta ja antoi kuntayhtymän johtajalle valtuudet neuvottelujen aloittamiseen ensi vuonna, myöhemmin tarkentuvana ajankohtana.

Sopeuttamistarve johtuu ammattikorkeakoulujen rahoituksen voimakkaasta vähenemisestä vuosina 2012 - 2017. Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän opetus- ja kulttuuriministeriöltä tuleva yksikköhintarahoitus vähenee vuosina 2012 - 2017 lähes viidenneksen.


Koululaisia kuljettanut bussi suistui kyljelleen Iisalmessa

$
0
0

Iisalmessa on sattunut liikenneonnettomuus, jossa linja-auto on kaatunut ojaan kyljelleen. Linja-autossa oli noin 30 matkustajaa joista lähes kaikki olivat koululaisia. Kaikki matkustajat saatiin bussista ulos eikä kukaan loukkaantunut onnettomuudessa.

Onnettomuus sattui Lammasahontiellä Saarikosken risteyksessä. Lammasahontie on Kiuruvedentieltä Runnille johtava paikallistie. Se on pelastuslaitoksen mukaan peilijäässä. Tie on, suljettu jotta onnettomuuspaikkaan ei törmäisi enää uusia autoja.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun henkilöauto jäi liukkaalla tiellä rinteessä poikittain tielle ja paikalle tullut pikkubussi peruutti väistääkseen sitä. Pikkubussi jäi myös tielle poikittain. Seuraavaksi paikalle tulleen linja-auton kuljettaja joutui ajamaan ojaan välttääkseen törmäyksen pikkubussiin. Linja-auto kaatui osittain ojan penkalle.

Tie joudutaan hiekoittamaan ennen kuin hinausautoilla voidaan ryhtyä siirtämään autoja pois onnettomuuspaikalta.

Paikallistiet ovat muuttuneet erittäin liukkaiksi, kun niillä oleva lumi on jäätynyt ja sen päälle on satanut vettä.

Savon Voima kehottaa varautumaan myrskyyn perjantaiaamuna

$
0
0

Energiayhtiö Savon Voima kehottaa asiakkaitaan varautumaan perjantaiaamuna myrskyyn ja sen aiheuttamiin sähkökatkoihin.

Ilmatieteen laitoksen sääennusteen mukaan tuulet ovat Savon Voiman verkon alueella kovimmillaan perjantaiaamuna kello kuudelta.

Yhtiö on pyytänyt verkostourakoitsijoitaan varautumaan aamun myräkkään.  ja käytössä on tarvittaessa myös helikopteri vikapaikkojen löytämiseksi.

Mikä mättää toimistojen työympäristössä?

$
0
0

Toimisto työympäristönä voi aiheuttaa monenlaisia haittavaikutuksia. Liiallinen istuminen lisää sairastumisriskiä, mutta pelkkä seisominenkaan ei asiantuntijoiden mukaan riitä, vaan työasentoa olisi muutettava jatkuvasti. Sähkösäätöinen pöytäkään ei siis riitä ratkaisuksi työergonomiaan.

Myös avokonttoreita pidetään helposti liian meluisina ja stressiä lisäävinä tekijöinä. Millaisia kokemuksia sinulla on avokonttorityöskentelystä? Miten huolehdit hyvästä työergonomiasta? Onko työpaikallasi otettu huomioon työergonomiset tekijät, miten?

Mitä parannettavaa toimistoympäristössä olisi? Mitkä asiat helpottaisivat työntekoa?

Työasentoa vaihdetaan liian harvoin – pelkkä seisominenkaan ei riitä

$
0
0

Istuminen päivittäin työpisteen äärellä aiheuttaa terveysongelmia - mutta niin voi tehdä myös seisominen. Työterveyslaitoksen työfysioterapeutti Sirpa Rauas-Huuhtanen sanoo, että sähköisesti säädettävästä pöydästä ja seisomisesta ei ole hyötyä, jos asentoa ei muista vaihdella päivän aikana.

Tutkimusten mukaan noin viidesosa ihmisistä säätää sähköpöytää kerran päivässä ja 60 prosenttia kerran kuukaudessa tai harvemmin. Pöytää tulisi Rauas-Huuhtasen mukaan säätää jätkuvasti.

- Pöytähän on tehty sen takia, että sitä säädettäisiin lähestulkoon jatkuvasti eli vaihdetaan työasentoa istuvasta puoli-istuvaan ja seisovaan useita kertoja päivässä. Silloin se vasta palvelee työntekijää.

Työtuoli on valittava työntekijän mukaan

Fysioterapeutin mukaan on hyvin yksilöllistä, aiheuttaako koko päivän samassa asennossa seisominen ongelmia. Paksupohjaisilla ja matalakantaisilla kengillä on helpompi seisoa. Istumisessa puolestaan tärkeä on omille mitoille säädetty ja valittu tuoli.

- Hyvässä työtuolissa on vähintään kolme säätöä. Tärkein on korkeussäätö, sitten on istuimen säätö etu- ja takasuunnassa ja selkänojan säätö pystysuunnassa. Myös käsinojia olisi hyvä pystyä muuttamaan. Työtuolin tulisi olla myös henkilökohtainen. Esimerkiksi pienelle ja isolle ihmiselle ei käy sama tuoli, vaan se voi tuntua epämukavalta ja huonolta.

Sähköpöydän ääreen Rauas-Huuhtanen valitsisi satulatuolin. Puoli-istuva asento auttaa myös lonkankoukistajien ojentamiseen.

- Istuessa lonkkanivel on täydessä 90 asteen kulmassa, lonkankoukistajat kutistuu ja monien vuosien istumatyön jälkeen se alkaa tuottaa ongelmia. Satulatuoli vähentää hieman ongelmia, sillä harva jaksaa venytellä lonkankoukistajia niin paljon kuin olisi tarvetta.

Koko henkilökunta työtilojen suunnitteluun

Myös tilakysymykset ovat fysioterapeutin mielestä tärkeitä, kun puhutaan työergonomiasta. Perinteisistä työhuoneista on lähdetty siirtymään monitilatoimistoihin. Se voidaan suunnitella työn luonteen mukaisesti ja parhaimmillaan koko henkilökunta osallistuu sen suunnitteluun.

- On sellaisia työtiloja, joissa on keskittymisen ja hiljaisuuden vaatimus, silloin sovitaan että äänet eivät häiritse työntekoa. Sitten on tiimeille suunnitellut omat tilat sekä erikseen asiakasosastot.

Sirpa Rauas-Huuhtanen pitää kuitenkin toimistotyön kannalta tärkeimpänä sitä, että työpäivän aikana liikuttaisiin mahdollisimman paljon.

- Ennen esimerkiksi pyrittiin tulostimet sijoittamaan niin, että ne ovat mahdollisimman lähellä työpistettä. Nyt ajatellaan, että parempi liikkua ja hakea tuloste. Voisimme myös ajatella, että tauolla juomme kahvimme seisaaltaan. Voisimme pitää myös seisomakokouksia, esimerkiksi kun otetaan omalla tietokoneella etäyhteys johonkin toiseen paikkaan. Toivottavasti yhä useampi heräisi siihen, että istumista olisi hyvä vähentää ja miettisi myös voisiko työmatkoille lisätä liikuntaa.

Jäiset tiet ovat vaaranpaikkoja autoilijoille

$
0
0

Pienemmät sivutiet ovat paikoin yhä vaarallisen liukkaita koko maakunnassa. Erityisesti Ylä-Savossa jäiset tieosuudet ovat aiheuttaneet hankalia tilanteita. Torstaina aamulla Iisalmessa linja-auto kaatui ojaan väistäessään eteen liukunutta henkilöautoa. Myös Sonkajärvellä hiekoitusauto ajoi ojaan tien liukkauden vuoksi.

Poliisin mukaan etenkin pienet tiet ovat jäisiä ja vetisen liukkaita. Hiekoitus ei ole pystynyt vastaamaan kaikkeen tarpeeseen.

- Nyt täytyy muistaa maltillinen ajotapa ja pudottaa nopeutta reilusti. Vauhti voi olla todella hidas. Varsinkaan kaarteissa nasta- tai kitkarenkaista ei ole paljon apua, ylikonstaapeli Hannu Kokkonen sanoo.

Päätiet ovat hyvässä ajokunnassa. Sen sijaan jalkakäytävillä kannattaa olla tarkkana ja käyttää esimerkiksi jalkineiden liukuesteitä.

- Esimerkiksi vanhempien ihmisten kannattaa miettiä, että jos ei ole pakko hoitaa tänään asioita, niin liikenteeseen lähtöä kannattaa siirtää myöhemmäksi, Kokkonen suosittelee.

Linja-autojen vuoroissa saattaa esiintyä myöhästymisiä

Liukkaat tiet aiheuttavat päänvaivaa myös joukkoliikenteelle ja sitä kautta useille matkustajille. Toistaiseksi vuoroja ei ole jouduttu perumaan.

- Tällainen keli on linja-autoliikenteelle varsin hankala. Se vaatii järjestelyjä, kun joudutaan pohtimaan, lähdetäänkö ajamaan ollenkaan tai sitten vuorot saattavat myöhästyä, Kuopion liikenteen toimitusjohtaja Riku Sand kertoo.

Liukkausongelma toistuu vuodesta toiseen ja varsinkin aamuvuorot ovat tiukan paikan edessä, kun keli muuttuu yön aikana liukkaaksi ja aamut ovat pitkään pimeitä.

- Tien kunto pitää ottaa huomioon ja säätää nopeus sen mukaiseksi, Jääskeläisen liikenteen ajojärjestelijä Tuomas Silovaara kertoo.

Sand harmittelee, kuinka tiet luokitellaan tärkeysperustein. Tällöin pienemmät väylät jätetään vähemmälle hoidolle, mikä vaikeuttaa erityisesti aamuliikenteen vuorojen ajamista.

- Kyllä teiden täytyisi olla kunnossa, että niillä pystyisi ajamaan turvallisesti, Sand perää.

Kääriäinen ja Vehviläinen: Kuntayhtymämalli käyttöön sotessa

$
0
0

Keskustan kansanedustajat Seppo Kääriäinen Iisalmesta ja Anu Vehviläinen Joensuusta ilahtuvat siitä, että kuntayhtymämalli voisi olla käytössä sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseksi.

Keskiviikkona julkisuuteen tuli tietoja, että kuntayhtymämallia kaavailtaisiin sekä Uudenmaan kuntien soten järjestämiseen että niille alueille, joissa keskuskaupungin asukasluku on alle puolet koko sosiaali- ja terveysalueen asukasmäärästä.

- Nykyisiin sairaanhoitopiireihin perustuvat sosiaali- ja terveyspalvelut olisivat järkevä ratkaisu myös Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa, Kääriäinen ja Vehviläinen kertovat tiedotteessaan.

-  Pohjois-Karjalassa tämä tarkoittaisi puhdasta maakuntamallia. Pohjois-Savossa olisi järkevää hyödyntää nykyiset Ylä-Savon, Kysterin ja Varkauden sote-järjestelyt. Kuntien välisenä aitona yhteistyönä järjestettävä sote toimisi Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa paremmin kuin hallituksen aiemmin esittämä keskuskaupunkivetoinen isäntäkuntamalli, kansanedustajat toteavat.

Kuopio ja Joensuu eivät automaattisesti sovi isäntäkunniksi

Kansanedustajien mielestä Kuopio ja Joensuu eivät asukasmääriensäkään puolesta voi automaattisesti olla isäntäkuntia ympäröiville maakunnilleen. Kummassakaan kaupungissa ei ole yli puolta maakuntansa asukasmäärästä. Kuopiossa on asukkaita 105 000 ja koko Pohjois-Savossa 248 000. Joensuussa asukkaita on 74 000 ja koko Pohjois-Karjalassa 166 000.

Sote-järjestämislakia valmistelleen virkamiestyöryhmän on tarkoitus julkistaa esityksensä ensi viikolla.

- Pidämme tärkeänä, että hallitus ottaa vihdoin sote-asiassa järjen käteen ja ryhtyy kuulemaan maakuntien ja terveydenhuollon asiantuntijoiden ääntä. Toimivinta osaa terveydenhoidosta eli sairaanhoitopiirejä ei tule lakkauttaa, vaan niiden pohjalle on helppo ja järkevä rakentaa maakuntapohjaiset sotet, keskustan kansanedustajat Seppo Kääriäinen ja Anu Vehviläinen kertovat tiedotteessaan.

Uusi metsälaki antaa valtaa ja vastuuta metsien hoitoon

$
0
0

Henna ja Rauno Miettinen ovat muuttaneet Pielaveden Vaaraslahteen Hennan vanhalle kotitilalle. Taloremontti on loppusuoralla ja jatkossa pääasiallinen elanto on tarkoitus hankkia metsistä. Metsää heillä on nyt lisäostojen jälkeen lähes 200 hehtaaria. Metsätyöt tehdään itse. Emäntä on raivaustöistä varsin innoissaan.

- Se on kuin taivas. Minä nautin niistä ihan suunnattomasti ja tulee ihan jotain hyödyllistäkin tehtyä, Henna Miettinen sanoo.

Miettiset ovat tarkkaan seuranneet myös ensi vuoden alussa voimaan tulevan uuden metsälain mukanaan tuomia muutoksia heidän työhönsä. Laki höllentää selvästi nykyistä tiukkaa sääntelyä ja antaa melko vapaat kädet metsän hoito- ja hakkuutapoihin. Henna Miettinen on mielissään tästä muutoksesta.

- Jatkuvan kasvatuksen idea kiinnostaa. Mietimme, miten sitä voisi hyödyntää, että ei aina olisi sitä tasaikäistä metsää. Metsänomistajan oman päätösvallan lisääntyminen säilyttää myös monimuotoisuutta Suomen metsissä, Henna Miettinen sanoo,

Isäntä Rauno Miettinen on samoilla linjoilla.

- Kun yrittäjänä olen aikaisemmin toiminut muilla aloilla ja nyt sitten metsätalousyrittäjänä, niin vapaus valita ja myös vastuun ottaminen on hyvä asia. Enemmän olisin muutenkin kaivannut, kun metsätaloutta olen opiskellut, että olisi yrittämisen meininkiä ja annettaisiin valtiovallan ja verottajan taholta vapaus tehdä valintoja.

Eri-ikäiskasvatus on päivän sana

Nykyisen metsälain aikana hallitseva metsänkasvatusmenetelmä on vuosikymmenien ajan suosinut puuston tasaikäiskasvatusta. Siinä tukkipuun mittaan ehtinyt metsä lopulta hakataan. Sen jälkeen muokataan maat ja istutetaan uudet taimet, tehdään pari kolme harvennusta ja odotetaan uutta päätehakkuuta noin 60-70 vuoden kuluttua.

Nyt uuden lain myötä avautuvat vaihtoehdot ovat monelle houkutteleva asia, pohtii edistämispalveluiden päällikkö Markku Remes Metsäkeskus Pohjois-Savosta:

- Jos harjoitetaan eri-ikäiskasvatusta eli jatkuvaa kasvatusta, puustoa vähennetään poimintahakkuina, jolloin metsään syntyy aukkoisuutta ja luontaisesti uutta taimikkoa.

Poimintahakkuiden ohessa myös pienaukot tulevat vahvasti laillisiksi.

- Pienaukot ovat yleensä 30 X 50 metrin aukkoja. Kun niihin tulee lisää valoa hakkuiden jälkeen, syntyy myös uutta taimiainesta, Remes sanoo.

Vaikka uusi metsälaki lisää roimasti vapautta metsien käsittelyyn, suojeluun liittyvät säädökset kuten erityisten tärkeiden elinympäristöjen vaaliminen ovat edelleen kärkitavoitteita. Lisäksi metsien hävittäminen ei ole edelleenkään sallittua eli metsän on säilyttävä metsänä myös uuden lain voimaan tultua, vaikka uudistamisvelvoitteiden aikatauluja höllennetään ja luontaiselle uudistumiselle annetaan enemmän aikaa kuin nykyisin.


Savonia alkaa kouluttaa rakennusarkkitehteja

$
0
0

Savonia-ammattikorkeakoulu alkaa kouluttaa rakennusarkkitehteja ensi syksynä. Koulutus alkaa Kuopiossa. Valtioneuvosto myönsi torstaina pysyvät toimiluvat 24 ammattikorkeakoululle.

Uutena koulutuksena pitkän tauon jälkeen aloittavan rakennusarkkitehtikoulutuksen lisäksi Savonia-ammattikorkeakoulu sai oikeuden ylempiin korkeakoulututkintoihin myös kulttuurialalla eli muotoiluun, tanssiin ja musiikkiin. Rakennusarkkitehteja on koulutettu Savoniassa edellisen kerran 1990-luvun loppupuolella.

Savonian toimilupa hyväksyttiin hakemuksen mukaisesti. Toimintaterapian ja tuotantotalouden koulutusohjelmiin ei enää oteta uusia opiskelijoita eli ne lakkaavat ensi vuoden alusta.

Korpi, Laari ja Autti laskivat finaaliin

$
0
0

Janne Korpi, Ilkka-Eemeli Laari ja Antti Autti selvittivät tiensä suoraan finaaliin lumilautailun maailmancupin halfpipessa Kuusamon Rukalla.

Markus Malin ja Ella Suitiala jatkavat semifinaaleihin ja pääsevät siis vielä jahtaamaan finaalipaikkoja.

Päivän yllättäjä oli Antti Autti, joka jätti kisakentät jo vuosia sitten ja siirtyi vapaalaskun pariin. Autti pääsi silti oivaan vireeseen ja raivasi tiensä perjantain finaaliin.

Perjantain semifinaalit näytetään Yle Areenassa klo 13.30. Finaalit pääsevät vauhtiin klo 18.00, TV2:n finaalilähetys klo 19.15.

Kuljetustuki säilyy Pohjois- ja Itä-Suomessa

$
0
0

Hallitus on tostaina päättänyt antaa asetuksen alueellisen kuljetustuen jatkamisesta. Kuljetustukipäätöksiä on mahdollista tehdä 30.6.2014 saakka.

Kuljetustukeen ovat oikeutettuja Lapin, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Etelä-Savon maakunnat sekä osa Keski-Suomen ja Keski-Pohjanmaan maakunnista.

Kuljetustukea on myöhemmin tarkoitus jatkaa vuoden 2017 loppuun saakka. Tällöin tuessa otetaan huomioon EU:n uudet yritystukia koskevat valtiontukisäännöt, jotka tulevat voimaan 1.7.2014.

Sähkökatkoja tiedossa – katso kartalta sähkönsiirtoyhtiö ja yhteystiedot

$
0
0

Myrsky saapuu näillä näkymin Suomen alueille puoliltaöin ja liikkuu aamuun mennessä maamme itäpuolelle. Kaikille merialueille on jo annettu myrskyvaroitus. Tuulien ennustetaan puhaltavan 22–28 metriä sekunnissa. Myrsky iskee ensimmäisenä Selkämeren rannikolle.

Ilmatieteen laitoksen mukaan myrsky on voimakkuudeltaan reilu viikko sitten riehuneen Oskari-myrskyn luokkaa. Sähköyhtiöt ovat jo varautuneet korjaamaan sähköjä sen jäljiltä.

Oheisella kartalla näet sähkösiirtoyhtiöt ja niiden vastuualueet Suomessa. Klikkaamalla ikkunassa olevaa linkkiä pääset yhtiön tai sen vikapalvelun verkkosivuille.

Jyväskylässä harvinaiset maalintekijät – "Sattui pomppimaan"

$
0
0

JYPin ja KalPan kohtaamiset jääkiekon SM-liigassa ovat lähes aina tasaisia, niin nytkin. Kolmanteen erään lähdettiin 2-2-lukemista, mutta päätöserässä KalPan ratkaisijaksi nousi kaksi maalia viimeistelleen Tomi Körkön lisäksi 3-2-voittomaalin laukonut puolustaja Juuso Riikola.

- Tuppaa olemaan tätä meidän paikallisvastustajaa vastaan maalin pelejä joka kerta. Tiukkoja ja tasaisia vääntöjä, joissa paikat menee yleensä aika tasan. Nyt harmittavasti KalPa käänsi Kuopioon pisteet, kertasi JYPin toisen maalin tehnyt Aleksi Salonen.

Ottelussa nähtiin harvinaisempia maalintekijöitä. Saloselle maali oli kauden ensimmäinen ja uran toinen, Riikolalle siis uran ensimmäinen ja Körkölle kauden ensimmäinen ja toinen, saman verran hän oli tehnyt urallaan aiemmin.

- Tiedettiin, että tällä kaudella on tullut molemmissa otteluissa JYPiä vastaan takkiin.  Sitä peikkoa lähdettiin karistamaan selästä. Onneksi saatiin avauserän loppuun maali, vähän heikolla jalalla otteluun lähdettiin. Omasta vireestä en niinkään tiedä. Pelattiin kiekkoa maalille ja sattui pomppimaan, myhäili kaksi maalia tehnyt Körkkö.

Körkkö on KalPassa lainassa Kärpistä ja toistaiseksi viimeinen peli kilpipaidassa on lauantaina.

- En tiedä miten homma jatkuu joulutauon jälkeen, enkä tiedä mikä tilanne Oulussa tällä hetkellä on pelaajien suhteen. Mielelläni pelaan ja olen tuolla jäällä, jatkoa katsotaan varmaan sitten myöhemmin, Körkkö tuumaili.

Jussi Lindroos, Yle Urheilu, Jyväskylä

Premium Boardin yrityssaneeraushakemukselle sekä tukea että vastustusta

$
0
0

Juankoskella kartonkia valmistaneen Premium Boardin yrityssaneeraushakemuksen käsittely jatkuu ensi viikolla. Yksi velkojista on saanut lisäaikaa saneeraushakemuksen kommentointiin ensi maanantaihin saakka.

Käräjäoikeudelle saneeraushakemusta kommentoineista suurimmista velkojista yrityssaneerausta vastustavat Finnvera, Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Varma ja Svenska Handelsbanken. Premium Board on näille kolmelle yhtiölle velkaa noin yhdeksän miljoonaa euroa, mikä on vajaat puolet Premium Boardin kokonaisvelasta.

Suurin yksittäinen velkoja on saneerausta vastustava Finnvera, jolla on saatavia Premium Boardilta 6,5 miljoonaa euroa. Saneerausta vastustavista Varmalla saatavia on lähes 1,9 miljoonaa euroa.

Puoltavia lausuntoja velkojilta on yhteensä noin seitsemän miljoonan euron velkasumman arvosta, mikä on noin kolmannes kokonaisvelasta. Yrityssaneerauslain mukaan saneerausmenettely voidaan aloittaa, jos sitä puoltaa vähintään kaksi velkojaa, joiden yhteenlasketut saatavat ovat vähintään viidennes saneerausta hakevan veloista.

Yrityssaneerausta puoltavat Juankosken kaupunki, Nemea pankki, Metso Paper, Farocon, Honeywell ja Koillis-Savon ympäristöhuolto. Näistä Juankosken kaupungilla on Premium Boardilta suurimmat saatavat, 4,2 miljoonaa euroa. Summa johtuu siitä, että kaupunki on maksanut Svenska Handelsbankenille lainan takauksen.

Käräjäoikeus pyysi saneeraushakemuksesta lausunnon 16 velkojalta. Niistä kaksi jätti vastaamatta määräaikaan mennessä ja yhdelle annettiin lisää vastausaikaa.

Yrityssaneerauksella Premium Board välttäisi konkurssin. Olennaista on myös se, että yrityksen on kyettävä osoittamaan toiminnan jatkamiselle olevan edellytyksiä niin että lopputulos olisi parempi kuin konkurssi. Premium Boardin tapauksessa kyse on liiketoimintasuunnitelman uskottavuudesta, jotta yhtiö voisi päästä jaloilleen ja maksamaan velkojaan. 

Päätöksen yrityssaneeraukseen pääsemisestä tekee käräjäoikeus.

Kuopion Joulumarkkinoilla kova kävijätavoite

$
0
0

Perinteiset Kuopion Joulumarkkinat havittelee viikonlopuksi Kuopio-halliin 27 000 kävijää.

Joulumarkkinoiden kävijämäärä on vaihdellut ensimmäisten huippuvuosien noin 40 000 kävijästä 18 000 kävijään. Viime vuonna vierailijoita oli keskimäärin 22 000.

Joulumarkkinat on järjestetty Kuopio-hallissa sen valmistumisesta vuodesta 1992 lähtien.

Näytteilleasettajia tapahtumassa on runsaat 200 Viroa ja Pohjois-Suomea myöten. Tänä vuonna myynnissä on muun muassa moottorisahalla tehtyjä puuveistoksia, Sibelius-Akatemian Kuopion yksikön lauluryhmä esiintyy ja maakunnan yhdistykset kertovat toiminnastaan. Tapahtuma on yleisölle maksuton.

Messujärjestäjä Samuel Nousiainen myöntää, että kävijätavoite on asetettu korkealle.

- Tavoite on haasteellinen. Ei se ole kirkossa kuulutettu. Pääkallokeli, kilpailijoiden tekemiset, kaikki tällaiset vaikuttavat siihen. Viime vuonna Suomen viidenneksi suurimman kauppakeskus Matkuksen avaaminen verotti kävijämäärää, Nousiainen toteaa.


Seija-myrsky saapui Savoon ja vei sähköt kymmeniltä tuhansilta

$
0
0

Noin 24 000 taloutta on vailla sähköä Savon Voiman alueella Seija-myrskyn pyyhkäistyä Pohjois-Savon yli. Lisäksi Pohjois-Karjalan sähkön alueella Juankoskella, Kaavilla, Kuopion Riistavedellä ja Tuusniemellä sähköttä on noin kaksi tuhatta asiakasta.

Myrsky on siirtymässä maakunnan ohi itään ja pahimpien tuulten ennakoidaan laantuvan noin aamukymmeneen mennessä.

Pahimmillaan ilman sähköä oli yli 35 000 taloutta Pohjois-Savossa.

Savon Voima on aloittanut ympäri maakuntaa sijaitsevien vikapaikkojen selvittelyn, varsinainen viankorjaus käynnistyy sähköyhtiön mukaan mahdollisimman pian. Linjojen päälle kaatuneita puita kartoitetaan myös kahden helikopterin avulla.

Tuuli on puhaltanut puuskissa kovimmillaan Kuopion Ritoniemessä noin 23 metriä sekunnissa.

Pohjois-Savon pelastuslaitoksella on ollut aamuviidestä alkaen muutamia kymmeniä myrskyyn liittyviä tehtäviä, jotka ovat lähinnä olleet kaatuneiden puiden raivausta teiltä Ylä-Savosta.

Vielä vähän ennen kello kuutta sähkökatkoja ei ollut Savossa juuri lainkaan. Myrskytuulet saapuivat noin kello kuudelta, jolloin sähköttömien talouksien määrä nousi hetkessä yli kymmenen tuhannen.

Savon Voima on pyytänyt verkostourakoitsijansa ennalta valmiuteen myrskyn takia. Kaikkiaan asentajia on valmiudessa pari sataa.

Jäisellä Viitostiellä kolareita – poliisi kehottaa malttiin liikenteessä

$
0
0

Kuopiossa on sattunut muutamia kolareita liukkaassa kelissä. Kolarit haittasivat liikennettä kahdeksan maissa Kelloniemen ja Päivärannan rampin tuntumassa sekä Pitkälahdessa. Näiden lisäksi Siilinjärvellä sattui yksi peräänajo.

Pohjois-Savon poliisi kehottaa malttiin liikenteessä, sillä moottoritie on paikoin jäässä.

- Malttia pitää olla. Hidas vauhti ja hyvä välimatka edellä olijaan, ylikonstaapeli Pertti Könönen ohjeistaa liikenteessä kulkijoita.

Aamuyhdeksään mennessä kolaripaikat oli saatu raivattua ja liikenne kulki normaalisti.

WinCapitan rikoshyödyt tuomittiin valtiolle – Pohjois-Savossa kyse 3,5 miljoonasta eurosta

$
0
0

Pohjois-Savon käräjäoikeus on hyväksynyt pääosin syyttäjien esittämät hyötyvaatimukset WinCapitan rikoshyötyjutuissa.

Käräjäoikeus on tuominnut maksettavaksi valtiolle rikoksen tuottamaa hyötyä noin 3,5 miljoonaa euroa.

Yksittäisten vastaajien sijoitusklubista saama ja valtiolle maksettava hyöty vaihtelee vajaasta 2 000 eurosta noin 850 000 euroon. Tuomioiden mukaan tuomitut saivat rikoshyötyä sijoitusklubista vuosina 2004–2008.

Käräjäoikeus kohtuullisti yhdeksän vastaajan korvausta. Yhdessä jutussa syyttäjien vaatimus hylättiin näyttämättömänä kokonaan. Pohjois-Savon käräjäoikeus antoi tänään WinCapitan hyötyjutuissa yhteensä 64 tuomiota, vastaajia on yhteensä 71. Tuomiot ovat vielä vailla lainvoimaa.

Pohjois-Savon käräjäoikeudessa Kuopiossa aloitetttiin joulukuussa WinCapitaan liittyneiden rikosjuttujen ja loppujen hyötyjuttujen käsittely. Kyseisten juttujen pääkäsittely jatkuu arviolta ensi kesäkuuhun saakka.

Seija-myrsky alkaa hiipua ja siirtyä itään

$
0
0

Seija-myrsky näyttää siirtyvän pois Pohjois-Savon yltä. Puolen päivän aikaan sähköttömien asiakkaiden määrä Savon Voiman alueella on tipahtanut reiluun 12 000 talouteen. Pohjois-Karjalan sähkön alueella Juankoskella, Kaavilla, Kuopion Riistavedellä ja Tuusniemellä sähköttä on noin 600 taloutta. Pahimmillaan ilman sähköä oli yli 35 000 taloutta.

Vikoja on eniten Suonenjoen, Keiteleen, Maaningan ja Suonenjoen väliin jäävällä alueella. Yksittäisiä vikapaikkoja on tasaisesti ympäri Savon Voiman verkkoaluetta. Viankorjaustyöt ovat nyt täydessä käynnissä ja vikapaikkojen partioinnissa apuna on kaksi helikopteria.

Pohjois-Savon pelastuslaitoksella on ollut aamun aikana muutamia kymmeniä myrskyyn liittyviä tehtäviä, jotka ovat lähinnä olleet kaatuneiden puiden raivausta teiltä Ylä-Savosta. Myrskytuulet saapuivat Savoon noin kello kuudelta, jolloin sähköttömien talouksien määrä nousi hetkessä yli kymmenen tuhannen.

Ikä oli taas valttia Lucia-mummo -äänestyksessä

$
0
0

Vuoden 2013 Lucia-mummoksi on Lapinlahdella valittu 90-vuotias eläkkeellä oleva opettaja ja kustannustoimittaja Else Järvilehto.

Järvilehto voitti Matti ja Liisa -paikallislehden ja Jussinpihan päiväkeskuksen järjestämän yleisöäänestyksen.

Lucia-mummo valittiin Lapinlahdella kolmannen kerran. Aiempinakin vuosina äänestäjät ovat suosineet iäkkäimpiä ehdokkaita.

Tämän vuoden Lucia-mummo on kruunattu tänään. Järvilehto sai kruunun viime vuoden Lucia-mummo Eeva Sutiselta, joka hänkin on 90-vuotias. Lucianpäivän juhlaa vietettiin Jussinpihan päiväkeskuksessa.

Lucianpäivänä Järvilehto ja muut Lucia-mummoksi ehdolla olleet tervehtivät Lapinlahden terveyskeskuksen vuodeosaston potilaita.

Järvilehto on asunut Lapinlahdella 8 vuotta, jonne muutti Espoosta.

- Iloa ja valoa haluaisin viedä erityisesti vanhoille ihmisille. On niin paljon yksinäisiä vanhuksia, Lucia-mummo kertoo.

Viewing all 12258 articles
Browse latest View live


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>